Meinasin saada sydärin ku katoin tän mun blogin vierailutaulukkoa. En todellakaa aatellu et niin moni löytäis tän ja vieläpä näin lyhyessä ajassa, hienoo hienoo (: Toivottavasti ihmiset löytää tänne jatkossakin.

Mulla oli aivan loistava viikonloppu, niinku otsikosta on luettavissakin. Perjantai-illalla olin kattoos jäkistä. Pieneen Kokemäen jäähalliin oli ahtautunut yli 200 kokemäkeläistä jäkisfania seuraamaan kotijoukkueen peliä ja toi katsojamäärä on tän tuppukylän mittakaavalla aivan tajuton. Tunnelma oli ihan katossa. On aina yhtä mahtavaa huomata miten urheilu yhdistää ihmisiä. Aina kun on jääkiekon mm-kisat tai joku muu suuri urheilutapahtuma meneillään, on ihan huippua kuinka voi hypätä puolitutunkin kaulaan kun juhlitaan Suomen onnistumista. Ehkä jollain tapaa vielä hienompaa ainakin mulle on se miten jääkiekko yhdistää mun pienen kotikaupungin. Jokainen joka asuu jossain pienessä kaupungissa ymmärtää, että siellä kaikki tuntee kaikki ja sitten on kuitenkin ne klikit ja porukat jotka ajaa ihmisiä erilleen. Mutta kun kaikki kannustaa yhdessä kotijoukkuetta, kaikki tommonen unohtuu. Kun meidän tiimi teki tasotusmaalin 12 sekuntia ennen pelin loppua, koko halli räjähti ja kaikki huusi ja juhli yhdessä. Mun vieressä istunut nuori mies halas mua siinä tiimellyksessä ja se oli tosi okei:D Muutoin ei sellaista sallita mutta tossa tilanteessa oi kyllä!

Lauantaina näin tuttuja joita en ollut nähnyt pariin kuukauteen ja oli tosi kivaa nähdä niitä (: Pelattiin trivial pursuitia.  Mukava viikonloppu kostautu sitten sunnuntaina kun ei ollut hirveesti energiaa lukee tänään olleeseen psykologian kokeeseen. Tyhjä paperihan sitten piti jättää. Uusinnassa sitten(: Yleensä kun mua ei inspaa lukee, motivoijana toimii Hermione Harry Potterista (mun ikuinen rakkaus), mutta tällä kertaa ei sekään auttanut. Toivottavasti uusintaan lukiessa Hermione ottaa taas musta vallan.

ja näin sulkeutui jälleen yksi ympyrä mun elämässä

Koeviikko! En tajua miks monet stressaa niistä niin himputisti: kun tekee vaan töitä ahkerasti läpi koko jakson niin koeviikkohan on vähän niinku lomaa. Oon tajunnut sen tänä vuonna. Viime vuosi meni vähän niin että kokeisiin luku jäi aina viimiseen iltaan (oli vähän motivaatiossa ongelmia) ja se näkyi kyllä tuloksissa. Onhan tää vasta tän vuoden eka koeviikko joka on kaiken lisäksi vasta puolessa välissä, mutta tähän mennessä mulla on tosi hyvä fiilis siitä (: Maanantaina oli englanninkoe joka tuntu kerrankin menevän ihan putkeen. Syynä saattoi olla se että sain kirjoittaa 214 sanan mittaisen aineen Salkkareista (kyllä, olen koukussa siihen) :D Tiistain filosofiakin meni mallikkaasti ja eilen mulla oli vapaapäivä. Tänään oli sitten biologian koe. Löysin siitä jotain kierolla tavalla nostalgista. Muistan kuinka ala-asteen 3.luokan ekassa ympänkokeessa ikinä kysyttiin yhteyttämisestä. Silloin pikkusena 9-vuotiaana sotkin ne hapet ja hiilidioksidit keskenään. Tänään mun elämäni viimeisessä biologiankokeessa ikinä oli jälleen kysymys yhteyttämisestä. 8 vuotta myöhemmin melkein aikuisena ihmisenä tein saman virheen kuin silloin 9-vuotiaana lapsena: sotkin toistamiseen yhteyttämisen lähtöaineet ja siinä syntyvät aineet keskenään. Mutta mitäpä tuosta, virheitä sattuu. Täytyy toivoa että jotain muuta olen sitten oppinut näiden 8 vuoden aikana, vaikkei yhteyttäminen ikinä jäänytkään päähän. Ympyrä on ainakin nätisti sulkeutunut, no more bilsa (:

Mä olen aina tiennyt mikä musta tulee isona, tai ehkä pikemminkin sen mikä musta ei ainakaan tule. Se on tehnyt mun elämästä kohtuullisen helppoa kun ei ysiluokallakaan tarvinnut miettiä haenko lukioon vai amikseen ja nyt lukiossa kurssien valitseminen ei tuota päänvaivaa. Luonnontieteet ei oo ikinä kiinnostaneet mua pätkän vertaa: fysiikka, kemia, biologia ja maantieto, kaikki ikuisia inhokkeja. Yllätyksekseni juuri tämä lukion biologian 2 kurssi olikin mielenkiintoinen. Se käsitteli perinnöllisyyttä ja kun aihe kiinnosti niin huomasin että osaan jos vain yritän kunnolla. Aloinkin yhtäkkiä miettimään että pitäisikö sittenkin alkaa lukea bilsaa kun täähän onkin ihan kivaa :D Se oli aika jännä tunne: kun on koko elämänsä vihannut luonnontietietä ja sitten kun viimeinen kurssi niitä ikinä koittaa niin alkaakin miettimään että pitäisikö alkaa lukemaan niitä, ihan vapaaehtoisesti. Tulee tunne että nyt pitää oikeesti valita. Jos lopetan nyt niin musta ei ihan oikeesti voi tulla ikinä lääkäriä tai tutkijaa tai luonnontieteilijää. Ei sillä, että olisin ikinä edes haaveillut olevani mikään noista. Mutta kuitenkin, mahdollisuus niihin katoaa. Harkinnan jälkeen päädyin kuitenkin siihen että en ala. Luotan siihen, että tää päätös ei kaduta myöhemmin, vaikka suljenkin iteltäni nyt lopullisesti oven olla joku edellä mainituista.

Ei oo mahdollista olla kaikkea mahdollista. Täytyy vaan luottaa siihen, että mussa ei ikinä tuu heräämään halua olla biologi :D